VUOSIKERTOMUS 2023

SUPER ao 601 ry:n VUOSIKERTOMUS 1.1.2023 - 31.12.2023

JOHDANTO

Vuosi 2023 alkoi muutosten merkeissä. Varsinais-Suomen hyvinvointialue ( jatkossa Varha) aloitti toimintansa 1.1.2023. Varhalle siirtyminen sujui melko kitkattomasti joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Jäsentemme työnkuvat säilyivät entisellään. 

Jäsenet osallistuivat kiitettävästi edelleen yhdistyksen tarjoamiin etuihin sekä yhteisiin tilaisuuksiin. Hallitus piti kokouksiaan suunnitelman mukaisesti kuukausittain kesätaukoa lukuunottamatta. 

Ammattiosastoomme kuului vuoden 2023 lopussa 184 jäsentä. Jäsenmäärä valitettavasti laski jonkin verran vuoden aikana.

Teija Kivistö oli 22.2 asti pääluottamusmiehenä. Varhan alkamisen myötä koko alueella oli viisi päätoimista pääluottamusmiestä. Lähin Uudessakaupungissa Sari Blomster, joka kiertelikin alueen yksiköissä kiitettävästi.  Sari oli myös mukana hallituksemme kokouksessa toukokuussa sekä syyskokouksessamme.

Vuoden lopulla yhdistyksemme järjesti pääluottamusmiesvaalit Laitilan kaupungin Superin työntekijöille, mutta yhtään ehdokasta ei saatu. Emme myöskään saaneet yhtään ehdokasta Varsinais-Suomen hyvinvointialueen vaaleihin.

Puheenjohtajamme aktiivinen ote jatkui. Hän osallistui moniin palavereihin ja neuvotteluihin vuoden aikana.

Jäsenet osallistuivat ammattiosaston tarjoamiin etuuksiin kuntoilun ja elokuvien parissa. Kesäteatteri elämys tarjottiin vain yhtenä iltana, yhteisöllisyyden toteuttamiseksi. Mukavasti jäseniä olikin esitystä katsomassa. Sekä kevät- että syyskokouksessa oli runsas osallistuja joukko jäseniämme.

HALLITUS - JA KOKOUSTOIMINTA

Hallituksen kokoonpano toimikaudella 2023 oli seuraava:

Puheenjohtaja/jäsenrekisterinhoitaja Oili Tamminen

Varapuheenjohtaja Teija Kivistö

Sihteeri/toimintapäällikkö Heidi Lähteenmäki

Taloudenhoitaja/nettivastaava Riitta Nieminen

Varsinainen jäsen Jaana Salminen

Varsinainen jäsen Meri Salminen

Varsinainen jäsen Sanna Arvonen

Varajäsen Sanna Laihonen

Varajäsen Heli Niskanen

Varajäsen Saija Hannila

Varajäsen Tiina Tiits

Varajäsen Jaana Ylitalo

Varajäsen Piia Laihonen

Varajäsen Eeva Vallamo

Toiminnantarkastajat Susanna Vuori ja Marian Puurunen ja varalla Airi Rinteelä ja Päivi Muuvila.

Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana 9 kertaa. Kaikista kokouksista on tehty pöytäkirja ja ne olivat päätösvaltaisia. Kokoukset pidettiin eri paikoissa. Kesä-, heinä- ja elokuussa vietettiin suunnitelman mukaisesti lomaa.

Taloudenhoitajana toimi Riitta Nieminen ja kirjanpitopalvelu ostettiin Jokainen hetki-toimistolta.

Ammattiosaston sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 19.4.2023 Laitilan Kinossa.  Kevätkokoukseen osallistui 22 jäsentä. Kokouksen jälkeen katsoimme elokuvan What`s Love got to do with it?.

Syyskokous pidettiin Poukanvillessa 5.12.2023. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat sekä liittokokousedustajien että liittohallitusvaalin asiat.  Kokoukseen osallistui 37 jäsentä. Kokouksen jälkeen saimme nauttia Poukanvillen maukkaan jouluruuan. Tämän jälkeen meitä viihdytti mainio Repa Oinas alias Timo Julkunen mm. miesten ja naisten välisistä eroista.

AMMATILLINEN JA SOPIMUSEDUNVALVONTA

Varhassa pääluottamusmiehenä jatkoi Teija Kivistö 22.2.23 asti ja sen jälkeen luottamusmiehenä vuoden loppuun.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueella tehtiin ajalle 1.2-31.12.2025 paikallinen sopimus  päätoimisten pääluottamusmiesten ja luottamusmiesten määrästä sekä ajankäyttöoikeudesta. Pääluottamusmiehiä aloitti viisi päätoimisina Varsinais-Suomen hyvinvointialueella sekä varapääluottamusmiehiä että luottamusmiehiä tietty määrä, kaikki aiemmin olleet saivat jatkaa. Luottamusmiehet eivät saaneet ajankäyttöoikeutta. Pääluottamusmies Sari Blomsterin alueeseen kuului myös Laitila. 

Loppuvuodesta käytiin pääluottamusmies ja luottamusmies vaalit ajalle 1.1.2024-31.12.2026.

Valituksi tuli viisi pääluottamusmiestä, Sari Blomster tuli valituksi ääniharavana ja jatkaa Laitilan Superin Varhan jäsenten edunvalvontaa. Varalle valittiin kolme. Luottamusmiehiä valittiin 15. Valitettavasti Laitilasta ei kukaan ilmoittautunut luottamusmieheksi.

Yhdistyksemme järjesti myös Laitilan kaupungin Superin jäsenille pääluottamusmiesvaalit. Valitettavasti emme saaneet yhtään ehdokasta. Näinollen yhdistyksemme puheenjohtaja edustaa jatkossakin Superin jäseniä neuvotteluissa Laitilan kaupungin kanssa. Varapuheenjohtaja toimii hänen sijaisenaan.

Laitilan kaupungin varhaiskasvatuksessa neuvoteltiin toukokuusta lähtien työaikakorvauksista . Koska varhaiskasvatuksessa ei ollut omaa luottamusmiestä, toimi puheenjohtajamme Oili Tamminen kaikissa kokouksissa Superin edustajana. 

Neljä hallituksen jäsentä osallistui Edunvalvontakoulutuspäivään 24.5. Se järjestettiin piknik-risteilynä.

Sihteeri osallistui 4.10 Super - ei hallitusohjelmalle tiedotuswebinaariin.

Puheenjohtaja osallistui Työmarkkinapäiville 9.-10.11. Samalla hän osallistui Super - ei hallitusohjelmalle mielenosoitukseen.

Laitilan ammattiosastosta nimettiin kolme jäsentä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen vammaistyön alueen 2 ja 5  työryhmiin.

YHTEISTYÖSUHTEET

Ammattiosasto on pyrkinyt hyvään yhteistyöhön niin kaupungin, liiton kuin muidenkin yhteistyötahojen kanssa.

Puheenjohtaja osallistui puheenjohtajien neuvottelupäiville 20.-21.9.2023

Puheenjohtaja ja sihteeri osallistuivat 30.10 Turussa Super voimat käyttöön - onnistutaan yhdessä koulutukseen.

After-works palavereihin osallistuttiin mahdollisuuksien mukaan Teamsissä.

Maaliskuussa ja lokakuussa osallistuttiin Uudessakaupungissa järjestettyihin jäseniltoihin.  Hyvän ruoan lisäksi saimme tuhdin infopaketin ajankohtaisista asioista. Hienosti olikin yhdistyksemme jäseniä lähtenyt molempiin tilaisuuksiin. Ja liiton 250€ arvoinen lomatukilahjakorttikin saatiin maaliskuussa taas Laitilaan.

Yhdessä Uudenkaupungin Super ao:n kanssa järjestettiin opiskelijoille ja nuorille tapahtuma Uudessakaupungissa, johon saatiin avustus Super-liitolta.

Jäsenistömme vastasi syyskuussa kyselyyn, joko lähetettiin kaikille Superin jäsenille varsinais-Suomessa.  Haluttiin tietää millaista yhteistä tapahtumaa halutaan sekä mitä yhdistyksiltä toivotaan. Palautteen perusteella järjestetään mahdollisesti vuoden 2024 aikana jäsenille kaikkien yhdistysten yhteinen tapahtuma.

JÄSENISTÖ

Jäsenmäärämme oli vuoden 2023 lopulla  184. Jäsenmäärämme oli korkeimmillaan vuoden aikana 197.

Keväällä alkoi jäsenkampanja. Toivottavasti mahdollisimman moni meidän jäsenistämme sai uuden jäsenen superiin ja näinollen itselleen 30€arvoisen lahjakortin.

Kansallisena Lähihoitajapäivänä ammattiosastomme jäsenet saivat käydä uimahallissa maksutta.

Muistutettiin jäsenistöä päivittämään yhteystiedot OmaSuperissa.

Kaivolan kesäteatteriesitys järjestettiin yhteisenä tilaisuutena. Erittäin hauskaa teatteriesitystä oli katsomassa 35 jäsentä.

Yhdysjäseniä meillä oli työpaikoilla 3. Yritetään saada heitä lisää, niin että olisi oma joka työpaikalla /osastolla.

OPISKELIJAT JA NUORET

Ammattiosastomme ei ole saanut uutta OPOa, eikä SuNua. 

Uudenkaupungin Super ry:n kanssa järjestettiin yhteistyössä opiskelijoille ja nuorille jäsenille hohtokeilaus ja hampurilaisateria. Taas voidaan todeta, että valitettavasti Laitilasta osallistui vain kaksi tähän mukavaan iltaan.

VIESTINTÄ

Kevät- ja syyskokouksista oli ilmoitukset vähintään kaksi viikkoa ennen kokouksia työpaikkojen ilmoitustauluilla, facebook-sivustolla, ammattiosaston verkkosivuilla ja jäsenten sähköposteissa sekä syyskokousilmoitus Laitilan Sanomissa.  Syyskokousilmoitusta ei ollut ammattiosaston verkkosivuilla eikä facebookissa. Osastomme aktiivit kutsuivat jäseniä paikalle myös henkilökohtaisesti heitä tavatessaan. Tiedotimme myös muista asioista ja tapahtumista käyttäen näitä samoja viestintäkanavia.

Facebook sivusto oli poissa käytöstä loppuvuoden. Mietimme miten jatkossa somenäkyvyys.

KOULUTUSTOIMINTA

Ammattiosaston toimesta emme järjestäneet koulutuksia tänä vuonna.  Osallistuimme kuitenkin liiton järjestämiin koulutuksiin.

Maaliskuussa olevaan lähihoitajien opintopäivälle oli osallistumisvuorossa Kotihoito, Koivukoto, Pirtti ja Omaishoidonlomittajat. Osallistujia ei ollut.

Superliitto järjesti jäsenilleen webinaareja vuoden mittaan.

MUISTAMISET

Yhteensä 11 50- ja 60- vuotta täyttänyttä ja yksi eläkkeelle jäänyttä jäsentä muistimme Maammekaupasta ostetulla lahjalla ja onnittelukortilla.  Kahta 70-vuotta täyttänyttä muistimme onnittelukortilla.

YHTEISÖLLINEN TOIMINTA

Ammattiosasto tarjosi jäsenilleen etuudet Laitilan uimahalliin ja Kuntokeskus Kunto-Kukkoon kerran viikossa. Laitilan Kinoon puoleen hintaan kerran kuussa. Kaivolan kesäteatterinäytös oli mahdollinen jäsenille yhtenä iltana heinäkuussa.

Kevätkokouksen jälkeen katsoimme Kinossa hauskan rakkaustarinan What`s Love got to do with it ? mukavalla porukalla.

Syyskokouksen jälkeen tarjottiin jäsenille maittava jouluruoka Poukanvillessa sekä Timo Julkusen erittäin hauska show mm miesten ja naisten välisistä eroista. Jos nauru todella pidentää ikää, niin vuosia tuli roimasti lisää.

TALOUDELLINEN TILANNE

Ammattiosastomme ei perinyt jäsenmaksua, vaan toiminta rahoitettiin liiton jäsenmaksupalautteella. 

Vuoden 2023 tilinpäätös muodostui ylijäämäiseksi, koska loppuvuoden laskutukset tulevat tammikuussa. Kuluva vuosi tulee kuitenkin olemaan erittäin tiukka taloudellisesti.

LOPPULAUSE

Ammattiosaston hallitus jättää vuosikertomuksen kevätkokoukselle hyväksyttäväksi.